N |
early Fearless HMS
|
† 30.06.2018
|
|
|
L |
uonnekuvaus
|
|
Nearly Fearless HMS, tutummin "Fear", on suorastaan lempinimensä vastakohta. Luonteeltaan Fear on rohkea ja utelias, ja se haluaa aina olla mukana kaikessa, mitä sen ympärillä tapahtuu.
Hoitaessa Fear osaa kyllä säheltää, sillä se haluaa aina tutustua kaikkeen/kaikkiin paikalla oleviin. Kukaan ohi kävelevä ei pääse paikalta ennen kuin Fear on saanut tutustua häneen. Vaikka kyseessä olisi pelkkä harja, sitä on saatava haistaa (tai maistaa) ennen kuin sillä voi herran karvaan koskea. Taluttaessa Fear seuraa kyllä nätisti perässä, mutta huutelee usein muille hevosille.
Ratsastaessa Fear on samanlainen sählä kuin muuallakin. Jos ratsastaja unohtuu matkustamaan, Fear kyllä viihdyttää itseään tutkiskelemalla ympäristöään kuikuilemalla milloin minnekin. Maastoesteradalla orin rohkeus näkyy, sillä se ei yleensä pelkää mitään esteitä. Se on keskittyessään herkkä ja kuuliainen ratsu, jota on miellyttävä ratsastaa.

S |
ukutaulu
|
|
|
|
|
J |
älkeläiset
|
|
t/o.
|
nimi
|
s. 00.00.0000
|
e. nimi
|
om. nimi
|
|
K |
ilpailukalenteri
|
|
KERJ
|
sijoituksia 40, joista voittoja 6
|
25.08.2017 Zurück CIC4 03/38
02.09.2017 Yorca WBs CIC4 04/20 03.09.2017 Erkinheimot CIC4 02/18 04.09.2017 Zurück CIC4 04/41 05.09.2017 Yorca WBs CIC4 01/20 07.09.2017 Erkinheimot CIC4 02/18 13.09.2017 Erkinheimot CIC4 03/18 15.09.2017 Yorca WBs CIC4 04/20 18.09.2017 Yorca WBs CIC4 01/20 20.09.2017 Erkinheimot CIC4 03/18 23.09.2017 Yorca WBs CIC4 02/20 25.09.2017 Yorca WBs CIC4 02/20 25.09.2017 Erkinheimot CIC4 03/18 26.09.2017 Erkinheimot CIC4 02/18 27.09.2017 Yorca WBs CIC4 03/20 28.09.2017 Yorca WBs CIC4 03/20 28.09.2017 Zurück CIC4 02/41 29.09.2017 Yorca WBs CIC4 04/20 29.09.2017 Erkinheimot CIC4 01/18 02.10.2017 Kurkijoen ratsutila CIC4 01/30 |
07.10.2017 Pirunkorpi CIC4 04/30
07.10.2017 Kurkijoen ratsutila CIC4 05/30 16.10.2017 Pirunkorpi CIC4 05/30 17.10.2017 Pirunkorpi CIC4 03/30 19.10.2017 Pirunkorpi CIC4 03/30 19.10.2017 Kurkijoen ratsutila CIC4 04/30 20.10.2017 Pirunkorpi CIC4 05/30 23.10.2017 Kurkijoen ratsutila CIC4 03/30 27.10.2017 Kurkijoen ratsutila CIC4 05/30 27.10.2017 Pirunkorpi CIC4 02/30 28.10.2017 Kurkijoen ratsutila CIC4 01/30 30.10.2017 Kurkijoen ratsutila CIC4 03/30 22.03.2018 Yorca WBs CIC4 02/16 24.03.2018 Yorca WBs CIC4 02/16 25.03.2018 Yorca WBs CIC4 03/16 27.03.2018 Yorca WBs CIC4 03/16 11.04.2018 Priton Budyonnys CIC4 01/24 14.04.2018 Priton Budyonnys CIC4 02/24 23.04.2018 Priton Budyonnys CIC4 03/24 25.04.2018 Priton Budyonnys CIC4 04/24 |
|
P |
äiväkirja
|
|
Ei vielä tekstejä.
VIRTUAALIHEVONEN