Harmony Sporthorses on muuttanut!
Uudet sivut löytyvät osoitteesta http://harmonyhorses.altervista.org/h/fleght-blue.html! Näitä sivuja ei enää päivitetä.
Uudet sivut löytyvät osoitteesta http://harmonyhorses.altervista.org/h/fleght-blue.html! Näitä sivuja ei enää päivitetä.
F |
leght Blue
|
|
|
|
L |
uonnekuvaus
|
|
"Mustikka" on hyvin ruunamainen ja seurallinen tamma. Se kiintyy hoitajiinsa ja hevosystäviinsä, eikä viihdy yksin. Sillä on hyvin ilmeikäs katse ja sen bravuuri onkin uusien tai muuten kummalisten asioiden vilkuilu sivusilmällä. Mustikka rakastaa rapsutuksia ja osaa kerjätä niitä erittäin huomaamattomasti mutta tehokkaasti.
Hoitaessa Mustikka seisoo liikkumatta paikoillaan ja nauttii. Kunnon harjaus, rapsutustuokio ja kourallinen herkkuja, mitään parempaa ei Mustikan mielestä olekaan. Kaikki hoitotoimenpiteet tamman kanssa sujuvat ongelmitta. Jännittävistäkin asioista selvitään rapsutuksilla ja herkuilla. Taluttaessa Mustikka seuraa kuuliaisesti perässä, mutta nappaa kyllä tilaisuuden tullen matkan varrelta syötävää. Matkustamisesta Mustikka ei välitä, mutta kaverin ja heinätukun kanssa se matkustaa oikein mallikkaasti jännityksestä huolimatta.
Ratsastaessa Mustikka on hyvin herkkä ja kuuliainen. Se tekee pyydetyt asiat parhaansa mukaan - silloin kun ratsastaja osaa pyytää. Osaamattoman ratsastajan kanssa Mustikka ottaa vapaudesta kaiken ilon irti ja puksuttaa menemään turvallisen tasaista (ja hidasta) vauhtia ympäri kenttää. Esteillä Mustikasta löytyy enemmän vauhtia, ja se tuppaa kuumumaan jonkin verran varsinkin isommilla esteillä. Se on kuitenkin hyvin varovainen eikä varmasti osu yhteenkään puomiin. Esteillä Mustikka vaatii osaavamman ratsastajan, sillä se kieltää helposti, jos askel ei sovi tai ratsastaja on epävarma. Maastossa Mustikka ei ole keulahevonen, sillä sen tahdissa outoja asioita pysähdyttäisiin tuijottamaan ja niille puhistaisiin dramaattisesti vähintään puolet ajasta. Kaverin perässä se kuitenkin uskaltaa ohittaa oudotkin asiat ilman vartin ihmettelyä. Tutussa ympäristössä Mustikka maastoilee oikein mallikkaasti yksinkin.
Kilpailutilanteita Mustikka stressaa jonkun verran, minkä takia se ei käy kisoissa ilman seurahevosta. Kisapaikalla Mustikka pälyilee ympärilleen epäileväisenä ennen kuin se tottuu uuteen ympäristöön. Rauhoittuessaan Mustikka rentoutuu ja on ratsastettavissa samalla tavalla kuin kotonakin.
Hoitaessa Mustikka seisoo liikkumatta paikoillaan ja nauttii. Kunnon harjaus, rapsutustuokio ja kourallinen herkkuja, mitään parempaa ei Mustikan mielestä olekaan. Kaikki hoitotoimenpiteet tamman kanssa sujuvat ongelmitta. Jännittävistäkin asioista selvitään rapsutuksilla ja herkuilla. Taluttaessa Mustikka seuraa kuuliaisesti perässä, mutta nappaa kyllä tilaisuuden tullen matkan varrelta syötävää. Matkustamisesta Mustikka ei välitä, mutta kaverin ja heinätukun kanssa se matkustaa oikein mallikkaasti jännityksestä huolimatta.
Ratsastaessa Mustikka on hyvin herkkä ja kuuliainen. Se tekee pyydetyt asiat parhaansa mukaan - silloin kun ratsastaja osaa pyytää. Osaamattoman ratsastajan kanssa Mustikka ottaa vapaudesta kaiken ilon irti ja puksuttaa menemään turvallisen tasaista (ja hidasta) vauhtia ympäri kenttää. Esteillä Mustikasta löytyy enemmän vauhtia, ja se tuppaa kuumumaan jonkin verran varsinkin isommilla esteillä. Se on kuitenkin hyvin varovainen eikä varmasti osu yhteenkään puomiin. Esteillä Mustikka vaatii osaavamman ratsastajan, sillä se kieltää helposti, jos askel ei sovi tai ratsastaja on epävarma. Maastossa Mustikka ei ole keulahevonen, sillä sen tahdissa outoja asioita pysähdyttäisiin tuijottamaan ja niille puhistaisiin dramaattisesti vähintään puolet ajasta. Kaverin perässä se kuitenkin uskaltaa ohittaa oudotkin asiat ilman vartin ihmettelyä. Tutussa ympäristössä Mustikka maastoilee oikein mallikkaasti yksinkin.
Kilpailutilanteita Mustikka stressaa jonkun verran, minkä takia se ei käy kisoissa ilman seurahevosta. Kisapaikalla Mustikka pälyilee ympärilleen epäileväisenä ennen kuin se tottuu uuteen ympäristöön. Rauhoittuessaan Mustikka rentoutuu ja on ratsastettavissa samalla tavalla kuin kotonakin.
|
S |
ukutaulu
|
|
i. Brivey evm knn, tkrj, 155cm |
|
e. Valganna evm knn, tkrj, 153cm |
|
|
J |
älkeläiset
|
|
t/o.
|
nimi
|
s. 00.00.0000
|
i. nimi
|
om. nimi
|
|
K |
ilpailukalenteri
|
|
KRJ
|
sijoituksia 9, joista voittoja 3
|
23.10.2019 Humlegård VaB 01/14
13.11.2019 Kuunokka HeA 01/33 14.11.2019 Kuunokka HeA 01/33 20.11.2019 Kuunokka HeA 05/33 22.11.2019 Kuunokka HeA 04/33 23.11.2019 Kuunokka HeA 02/33 27.11.2019 Kuunokka HeA 03/33 01.12.2019 Kuunokka HeA 04/33 07.12.2019 Kuunokka HeA 03/33 |
-
|
ERJ
|
sijoituksia 23, joista voittoja 7
|
03.05.2019 Riimuvaara 100cm 05/30
03.05.2019 Riimuvaara 100cm 01/30 09.05.2019 Riimuvaara 100cm 01/30 12.05.2019 Ristikallio 90cm 02/30 14.05.2019 Riimuvaara 100cm 01/30 16.05.2019 Riimuvaara 100cm 03/30 19.05.2019 Ristikallio 90cm 03/30 20.05.2019 Ristikallio 90cm 03/30 20.05.2019 Riimuvaara 100cm 04/30 21.05.2019 Riimuvaara 100cm 05/30 23.05.2019 Riimuvaara 100cm 02/30 29.05.2019 Riimuvaara 100cm 03/30 29.05.2019 Riimuvaara 100cm 02/30 09.11.2019 Rushock Bog 80cm 01/23 11.11.2019 Rushock Bog 80cm 01/23 13.11.2019 Rushock Bog 80cm 04/23 14.11.2019 Rushock Bog 80cm 01/23 15.11.2019 Rushock Bog 80cm 03/23 21.11.2019 Rushock Bog 80cm 01/23 23.11.2019 Rushock Bog 80cm 04/23 |
27.11.2019 Rushock Bog 80cm 03/23
30.06.2020 Harmony Sporthorses 90cm 05/32 ERJ-Cup 30.06.2020 Harmony Sporthorses 100cm 07/54 ERJ-Cup |
|
P |
äiväkirja
|
|
02.02.2021 Hankilaukat Brandubhissa, kirjoittanut Amy (847 sanaa)
Hyppäsin ulos hevosauton kuskin paikalta ja suljin oven perässäni. Monen tunnin ajamisen jälkeen kirpeä pakkasilma tuntui hyvältä iholla. Auton takaosasta kuului Mustikan kimeä hirnahdus, kun se ilmoitti kaikille paikallaolijoille saapumisestaan. Tarhoissa näkyi uteliaita kenttäratsuja ja lumista, kaunista maisemaa jatkui silmänkantamattomiin. Tulisimme varmasti viettämään tilalla oikein mukavan päivän, mikäli Mustikka suostuisi astumaan umpihankeen. Se jäisi nähtäväksi.
Talutin Mustikkaa ja seuraponi Amelieta Brandubhin pihalla. Mustikka ei suostu astumaan lastaussillallekaan ilman seurahevosta, joten sen uskollinen poniystävä Amelie oli matkassa mukana. Amelien oli hyvä päästä jaloittelemaan pitkän matkan jälkeen, ja Mustikalle tekisi hyvää päästä tutustumaan tilaan ennen ratsastusta. Olimme saaneet tilan omistajalta Emmyltä luvan kiertää tiluksilla mielemme mukaan. Pysähdyimme tarhojen kohdalle katselemaan maisemia, kun lisää hevosautoja tuli pihaan. Amelie kuopi etujalallaan kuin mikäkin musta ori, Mustikan tuijottaessa vuoroin Amelieta ja pihassa peruuttavaa hevosautoa. Muita hankilaukkoihin osallistuvia hevosia vilisi autojen ja trailereiden joukossa ristiin rastiin, kun niitä alettiin laittaa ratsastuskuntoon.
"Ehkä meidänkin pitäisi alkaa valmistautumaan", sanoin Mustikalle ja se katsoi minua epäilevästi. Talutin molemmat tammat takaisin hevosautolle Amelien pomppiessa narun toisessa päässä. Pienen ponin oli järjestettävä iso show, jotta kaikki varmasti huomaisivat sen.
Heitin villaisen ratsastusloimen Mustikan selkään ja olimme valmiita ratsastukseen. Pilkullinen tammani oli varustautunut talveen pörröisellä karvalla, mutta se oli silti oikea vilukissa. Talutin Mustikan selkäännousujakkaran luokse ja kiipesin kyytiin. Ratsukot kerääntyivät tallipihan reunaan odottamaan ohjeita ja hankiratsastuksen alkua, ja liityimme Mustikan kanssa niiden seuraan. Hyvin sekalainen seurakunta erilaisia hevosia seisoi jonkinlaisessa muodostelmassa pakkasessa. Toiset katselivat rauhallisina ympärilleen, toiset steppasivat malttamattomina paikoillaan. Mustikka pälyili tapansa mukaan muita hevosia hiljaa paikallaan, ja rapsutin sitä harjanjuuresta niin hyvin, kuin paksulla nahkarukkasellani pystyin. Ohjeistuksen jälkeen Emmy lähti vetämään joukkoa pihapiiristä lähtevälle maastoreitille. Kävisimme ensin kävelemässä pienen maastolenkin, ja siirtyisimme sitten pellolle. Asetuimme Mustikan kanssa jonon keskivaiheille, jossa tamma uskaltaisi lähteä vieraaseen maastoon ilman suurempia draamailuja. Kaviot narskuivat ja auringonvalo kimalsi lumen pinnalla kiertäessämme lenkin metsässä.
Maastolenkin jälkeen Emmy ohjasi hevosensa pellolle, jossa varsinainen hankiratsastus olisi tarkoitus pitää. Hevosjono seurasi irlannintyöhevosen jäljissä umpihankeen. Mustikka astui lumeen varovasti ja näin sieluni silmin, kun se siristi silmiään epäilevästi. Se asteli hitaasti lumessa pää alhaalla, ikäänkuin kysyen hangelta: "Mitä olet ja aiotko syödä mut?". Taputin hymyillen rohkeaa ratsuani ja se pärski muutaman kerran todetessaan valkoisen hötön vaarattomaksi. Ratsastimme aluksi pellolla ympäriinsä käyntiä ja ravia, jotta hevoset saisivat verrytellä ja totutella lumessa liikkumiseen ennen varsinaisia hankilaukkoja. Ratsastin Mustikkaa ensin käynnissä ja hetken päästä myös ravissa tehden ympyröitä ja taivutellen sitä molempiin suuntiin. Mustikka alkoi rentoutumaan kunnolla tottuessaan lumeen ja rauhalliseen ympäristöön, ja olin kieltämättä yllättynyt sen rentoudesta. Lumessa ratsastus oli sille vierasta puuhaa, sillä meillä Hollannissa ei paljoakaan lunta yleensä ole. Lumen lisäksi paikka ja hevoset olivat sille täysin vieraita, mutta pieni pilkullinen tammani ravasi muiden hevosten joukossa rennosti kuin kotonaan. Kuinka ylpeä sitä voikaan hevosestaan olla.
Pian oli aika kerääntyä pellon reunaan ja ottaa ensimmäinen laukkapätkä. Ensimmäisen kerran laukkasimme jonossa, jotta hevoset eivät vielä intoutuisi kisaamaan toisiaan vastaan. Mustikka laukkasi jonossa nätisti, tosin sille tuotti hieman vaikeuksia pysyä edellä menevän hevosen perässä. Varovaisena ja pienikokoisena hevosena se sai pinkoa eteenpäin ihan tosissaan, että se ei jäisi muiden jalkoihin. Minun onnekseni pelto oli tasainen ja suora, sillä laukkapätkän päätteeksi silmät ja suu olivat täynnä lunta. Raviin jarruttaessani nauroin ja pyyhin toisella kädellä lunta kasvoiltani. Seuraavan kerran laukkasimme vierekkäin, ja kuumimmat hevoset pistivät jo ranttaliksi. Mustikkakin löysi hieman ekstravauhtia, kun vieressä laukkaavat hevoset meinasivat kadota edelle. Pätkän lopulla Mustikka pärski tyytyväisenä ja jarruttaessa se ravisti päätään sen merkiksi, että pätkä oli sen mielestä liian lyhyt. Kolmannella kerralla tamma ampaisi laukkaan muiden hevosten tahdissa ja kiritti tosissaan vieressä laukkaavia hevosia.
"Kävikö egon päälle?" kysyin siltä nauraen tamman pistäessä lisää vauhtia. Sekin alkoi löytää vireämpää puoltaan ja pellon reunan lähestyessä jouduin jo hieman neuvottelemaan sen kanssa pysähtymisestä.
Neljännellä ja viimeisellä laukkapätkällä olisi tosi kyseessä, sillä tällä kertaa ottaisimme laukkakilpailun. Ensimmäisenä pellon toisessa päässä olevalle olisi luvassa kiistatonta mainetta ja kunniaa. Muutama kuumakalle jäi kisan ulkopuolelle jo rauhoittumaan, mutta me Mustikan kanssa olimme takuulla mukana. Tamma alkoi vasta syttymään ja tottahan me näin pitkän matkan jälkeen ottaisimme osaa "päätapahtumaan". Laukkaan ampaistessaan Mustikka tuntui ymmärtävän, että nyt oli tosi kyseessä ja pinkoi niin kovaa kuin lyhyillä jaloillaan pääsi. Olin varma, että se ei suostuisi jäämään viimeiseksi ja tsemppasin sitä parhaani mukaan ääneen. Lähes kuulin, kuinka myös Amelie kannusti meitä hevosautosta käsin, sillä olihan nyt kyseessä vähintään elämä ja kuolema. Minä ohjastajana olin täysin hyödytön lumet naamallani, mutta Mustikka hoiti homman kotiin ja oli kilpailussa kolmas. Kai. Ei ainakaan viimeinen, sillä kun viimein sain Mustikan pysäytettyä ja enimmät lumet pyyhittyä kasvoiltani, viimeiseksi jäänyt ratsastaja vaati uusintaa. Nauroimme kaikki ja tulimme siihen tulokseen, että uusinta jätettäisiin seuraavaan kertaan. Mustikka pärski, ravisteli päätään ja steppasi paikoillaan muiden hevosten tavoin, ja aloimme rauhoittelemaan niitä pellon päässä ympyrällä.
Mustikka ravasi - tai ennemminkin juoksi - pää ylhäällä valmiina ampaisemaan laukkaan pienestäkin vihjeestä. Annoin sille ohjaa, rauhoitin kevennystäni ja kehuin sitä rauhoittavalla äänensävyllä sen hidastaessa ja laskiessa päätään alemmas. Pikkuhiljaa hevoset rentoutuivat ravaamaan nätisti ympyrällä, ja jopa pellon toiseen päähän jääneet kuumakallet näyttivät rauhoittuneen. Siirryimme yksi kerrallaan käyntiin ja annoimme hevosten kävellä ratsastuksen päätteeksi. Iloinen puheensorina laukkakilpailun käänteistä täytti Brandubhin tilan ratsastaessamme takaisin pihaan. Kotimatkalla soittaisin tasan varmasti hevosenhoitajilleni ja kehuisin Mustikan suoriutumista päivästä. Sille olisi iso annos porkkanoita kotona odottamassa.
Hyppäsin ulos hevosauton kuskin paikalta ja suljin oven perässäni. Monen tunnin ajamisen jälkeen kirpeä pakkasilma tuntui hyvältä iholla. Auton takaosasta kuului Mustikan kimeä hirnahdus, kun se ilmoitti kaikille paikallaolijoille saapumisestaan. Tarhoissa näkyi uteliaita kenttäratsuja ja lumista, kaunista maisemaa jatkui silmänkantamattomiin. Tulisimme varmasti viettämään tilalla oikein mukavan päivän, mikäli Mustikka suostuisi astumaan umpihankeen. Se jäisi nähtäväksi.
Talutin Mustikkaa ja seuraponi Amelieta Brandubhin pihalla. Mustikka ei suostu astumaan lastaussillallekaan ilman seurahevosta, joten sen uskollinen poniystävä Amelie oli matkassa mukana. Amelien oli hyvä päästä jaloittelemaan pitkän matkan jälkeen, ja Mustikalle tekisi hyvää päästä tutustumaan tilaan ennen ratsastusta. Olimme saaneet tilan omistajalta Emmyltä luvan kiertää tiluksilla mielemme mukaan. Pysähdyimme tarhojen kohdalle katselemaan maisemia, kun lisää hevosautoja tuli pihaan. Amelie kuopi etujalallaan kuin mikäkin musta ori, Mustikan tuijottaessa vuoroin Amelieta ja pihassa peruuttavaa hevosautoa. Muita hankilaukkoihin osallistuvia hevosia vilisi autojen ja trailereiden joukossa ristiin rastiin, kun niitä alettiin laittaa ratsastuskuntoon.
"Ehkä meidänkin pitäisi alkaa valmistautumaan", sanoin Mustikalle ja se katsoi minua epäilevästi. Talutin molemmat tammat takaisin hevosautolle Amelien pomppiessa narun toisessa päässä. Pienen ponin oli järjestettävä iso show, jotta kaikki varmasti huomaisivat sen.
Heitin villaisen ratsastusloimen Mustikan selkään ja olimme valmiita ratsastukseen. Pilkullinen tammani oli varustautunut talveen pörröisellä karvalla, mutta se oli silti oikea vilukissa. Talutin Mustikan selkäännousujakkaran luokse ja kiipesin kyytiin. Ratsukot kerääntyivät tallipihan reunaan odottamaan ohjeita ja hankiratsastuksen alkua, ja liityimme Mustikan kanssa niiden seuraan. Hyvin sekalainen seurakunta erilaisia hevosia seisoi jonkinlaisessa muodostelmassa pakkasessa. Toiset katselivat rauhallisina ympärilleen, toiset steppasivat malttamattomina paikoillaan. Mustikka pälyili tapansa mukaan muita hevosia hiljaa paikallaan, ja rapsutin sitä harjanjuuresta niin hyvin, kuin paksulla nahkarukkasellani pystyin. Ohjeistuksen jälkeen Emmy lähti vetämään joukkoa pihapiiristä lähtevälle maastoreitille. Kävisimme ensin kävelemässä pienen maastolenkin, ja siirtyisimme sitten pellolle. Asetuimme Mustikan kanssa jonon keskivaiheille, jossa tamma uskaltaisi lähteä vieraaseen maastoon ilman suurempia draamailuja. Kaviot narskuivat ja auringonvalo kimalsi lumen pinnalla kiertäessämme lenkin metsässä.
Maastolenkin jälkeen Emmy ohjasi hevosensa pellolle, jossa varsinainen hankiratsastus olisi tarkoitus pitää. Hevosjono seurasi irlannintyöhevosen jäljissä umpihankeen. Mustikka astui lumeen varovasti ja näin sieluni silmin, kun se siristi silmiään epäilevästi. Se asteli hitaasti lumessa pää alhaalla, ikäänkuin kysyen hangelta: "Mitä olet ja aiotko syödä mut?". Taputin hymyillen rohkeaa ratsuani ja se pärski muutaman kerran todetessaan valkoisen hötön vaarattomaksi. Ratsastimme aluksi pellolla ympäriinsä käyntiä ja ravia, jotta hevoset saisivat verrytellä ja totutella lumessa liikkumiseen ennen varsinaisia hankilaukkoja. Ratsastin Mustikkaa ensin käynnissä ja hetken päästä myös ravissa tehden ympyröitä ja taivutellen sitä molempiin suuntiin. Mustikka alkoi rentoutumaan kunnolla tottuessaan lumeen ja rauhalliseen ympäristöön, ja olin kieltämättä yllättynyt sen rentoudesta. Lumessa ratsastus oli sille vierasta puuhaa, sillä meillä Hollannissa ei paljoakaan lunta yleensä ole. Lumen lisäksi paikka ja hevoset olivat sille täysin vieraita, mutta pieni pilkullinen tammani ravasi muiden hevosten joukossa rennosti kuin kotonaan. Kuinka ylpeä sitä voikaan hevosestaan olla.
Pian oli aika kerääntyä pellon reunaan ja ottaa ensimmäinen laukkapätkä. Ensimmäisen kerran laukkasimme jonossa, jotta hevoset eivät vielä intoutuisi kisaamaan toisiaan vastaan. Mustikka laukkasi jonossa nätisti, tosin sille tuotti hieman vaikeuksia pysyä edellä menevän hevosen perässä. Varovaisena ja pienikokoisena hevosena se sai pinkoa eteenpäin ihan tosissaan, että se ei jäisi muiden jalkoihin. Minun onnekseni pelto oli tasainen ja suora, sillä laukkapätkän päätteeksi silmät ja suu olivat täynnä lunta. Raviin jarruttaessani nauroin ja pyyhin toisella kädellä lunta kasvoiltani. Seuraavan kerran laukkasimme vierekkäin, ja kuumimmat hevoset pistivät jo ranttaliksi. Mustikkakin löysi hieman ekstravauhtia, kun vieressä laukkaavat hevoset meinasivat kadota edelle. Pätkän lopulla Mustikka pärski tyytyväisenä ja jarruttaessa se ravisti päätään sen merkiksi, että pätkä oli sen mielestä liian lyhyt. Kolmannella kerralla tamma ampaisi laukkaan muiden hevosten tahdissa ja kiritti tosissaan vieressä laukkaavia hevosia.
"Kävikö egon päälle?" kysyin siltä nauraen tamman pistäessä lisää vauhtia. Sekin alkoi löytää vireämpää puoltaan ja pellon reunan lähestyessä jouduin jo hieman neuvottelemaan sen kanssa pysähtymisestä.
Neljännellä ja viimeisellä laukkapätkällä olisi tosi kyseessä, sillä tällä kertaa ottaisimme laukkakilpailun. Ensimmäisenä pellon toisessa päässä olevalle olisi luvassa kiistatonta mainetta ja kunniaa. Muutama kuumakalle jäi kisan ulkopuolelle jo rauhoittumaan, mutta me Mustikan kanssa olimme takuulla mukana. Tamma alkoi vasta syttymään ja tottahan me näin pitkän matkan jälkeen ottaisimme osaa "päätapahtumaan". Laukkaan ampaistessaan Mustikka tuntui ymmärtävän, että nyt oli tosi kyseessä ja pinkoi niin kovaa kuin lyhyillä jaloillaan pääsi. Olin varma, että se ei suostuisi jäämään viimeiseksi ja tsemppasin sitä parhaani mukaan ääneen. Lähes kuulin, kuinka myös Amelie kannusti meitä hevosautosta käsin, sillä olihan nyt kyseessä vähintään elämä ja kuolema. Minä ohjastajana olin täysin hyödytön lumet naamallani, mutta Mustikka hoiti homman kotiin ja oli kilpailussa kolmas. Kai. Ei ainakaan viimeinen, sillä kun viimein sain Mustikan pysäytettyä ja enimmät lumet pyyhittyä kasvoiltani, viimeiseksi jäänyt ratsastaja vaati uusintaa. Nauroimme kaikki ja tulimme siihen tulokseen, että uusinta jätettäisiin seuraavaan kertaan. Mustikka pärski, ravisteli päätään ja steppasi paikoillaan muiden hevosten tavoin, ja aloimme rauhoittelemaan niitä pellon päässä ympyrällä.
Mustikka ravasi - tai ennemminkin juoksi - pää ylhäällä valmiina ampaisemaan laukkaan pienestäkin vihjeestä. Annoin sille ohjaa, rauhoitin kevennystäni ja kehuin sitä rauhoittavalla äänensävyllä sen hidastaessa ja laskiessa päätään alemmas. Pikkuhiljaa hevoset rentoutuivat ravaamaan nätisti ympyrällä, ja jopa pellon toiseen päähän jääneet kuumakallet näyttivät rauhoittuneen. Siirryimme yksi kerrallaan käyntiin ja annoimme hevosten kävellä ratsastuksen päätteeksi. Iloinen puheensorina laukkakilpailun käänteistä täytti Brandubhin tilan ratsastaessamme takaisin pihaan. Kotimatkalla soittaisin tasan varmasti hevosenhoitajilleni ja kehuisin Mustikan suoriutumista päivästä. Sille olisi iso annos porkkanoita kotona odottamassa.
VIRTUAALIHEVONEN