Baron v.d. Romilly |
|
|
|
Luonnekuvaus |
|
Baron v.d. Romilly, tutummin "Baron" oli erittäin lempeä ja ystävällinen ori. Se ei satuttaisi kärpästäkään, ja halusi aina tutustua uusiin hevosiin ja ihmisiin. Baron oli erittäin rauhallinen, eikä se yleensä koskaan säikkynyt mitään. Sen olisi voinut luovuttaa vaikka lapsen käsiin, sillä se osasi käyttäytyä kenen tahansa käsiteltävänä. Tästä orista oli orimaisuus kaukana!
Hoitaessa Baron nautti. Tietyistä kohdista harjattaessa se venytti kaulaansa ja ylähuultaan, jotta hoitaja varmasti ymmärsi, missä on hyvä kohta. Se malttoi seistä aloillaan pidemmänkin hoitotuokion ajan, eikä sen kanssa ollut ongelmia esimerkiksi suihkutuksen tai klippaamisen kanssa. Matkustaminen oli ainoa asia, jossa Baronin kanssa saattoi olla ongelmia. Se saattoi jumittua lastaussillalle kokeillakseen, onko kyytiin pakko mennä, mutta ei heittäytynyt mahdottomaksi. Varsinkin pidempää kuljetusta se stressasi ja saattoi hermostua ollessaan autossa liian pitkään.
Ratsastessa Baron oli miellyttämisenhaluinen ja kuuliainen, mutta joskus laiska. Alkuverryttely oli sen kanssa tärkeä, sillä sen aikana Baron täytyi saada avuille ja liikkumaan hyvin eteen, muuten se oli loppuratsastuksen ajan tahmea eikä liikkunut kunnolla. Se osasi kouluratsastusliikkeet silmät kiinni ja takaperin, mutta ei tehnyt mitään ratsastajan puolesta. Parhaimmillaan Baron toimi pienillä avuilla ja suoritti siltä pyydetyt asiat niin hyvin kuin vain suinkin osasi. Baron oli myös kelpo esteratsu, mutta koulusukuisena hevosena se loisti kouluradalla.
Kilpailupaikalla Baron oli viilipytty, jos matka oli sujunut hyvin. Se ei stressannut uusista paikoista tai hevosista, sillä se oli kokenut kilpailija. Se tiesi, mitä on tulossa, kun sen harja letitettiin ja se lastattiin hevosautoon. Radalla se keskittyi ratsastajaan, ja antoi parastaan. Sen askel keveni aina selvästi kilpailuissa, ja se onkin saanut kommentteja tuomareilta lennokkaista askeleistaan.

Sukutaulu |
|
|
|
|
Jälkeläiset |
|
t.
o. |
s. 22.02.2017
s. 08.03.2017 |
om. Harmony
om. Harmony |
|
Kilpailukalenteri |
|
KRJ
|
sijoituksia 55, joista voittoja 10
|
12.03.2017 Colosseum GP 01/40
15.03.2017 Colosseum GP 05/40 17.03.2017 Colosseum GP 06/40 18.03.2017 Colosseum GP 05/40 21.03.2017 Kettula GP 02/30 23.03.2017 Colosseum GP 01/40 24.03.2017 Colosseum GP 02/40 24.03.2017 Kettula GP 01/30 24.03.2017 Viisikko GP 01/22 26.03.2017 Viisikko GP 04/22 29.03.2017 Viisikko GP 03/22 29.03.2017 Colosseum GP 05/40 01.04.2017 Hukkapuro GP 04/30 01.04.2017 Hukkapuro GP 05/30 02.04.2017 Hukkapuro GP 04/30 04.04.2017 Hukkapuro GP 05/30 06.04.2017 Hukkapuro GP 01/30 08.04.2017 Hukkapuro GP 04/30 12.04.2017 Hukkapuro GP 05/30 13.04.2017 Hukkapuro GP 03/30 14.04.2017 Hukkapuro GP 05/30 16.04.2017 Hukkapuro GP 02/30 20.04.2017 Hukkapuro GP 03/30 22.04.2017 Hukkapuro GP 05/30 22.04.2017 Hukkapuro GP 03/30 23.04.2017 Hukkapuro GP 05/39 23.04.2017 Chelmsford GP 01/40 23.04.2017 Wolf Sporthorses GP 03/40 |
24.04.2017 Hukkapuro GP 04/30
24.04.2017 Hukkapuro GP 05/30 25.04.2017 Hukkapuro GP 04/30 25.04.2017 Riemunkirjava GP 01/19 27.04.2017 Hukkapuro GP 04/30 30.04.2017 Hukkapuro GP 04/30 04.05.2017 Syndur GP 05/35 06.05.2017 Syndur GP 05/33 08.05.2017 Syndur GP 03/35 10.05.2017 Syndur GP 04/35 11.05.2017 Syndur GP 03/33 14.05.2017 Järnby GP 04/24 17.05.2017 Syndur GP 02/35 18.05.2017 Syndur GP 05/35 19.05.2017 Syndur GP 01/33 21.05.2017 Syndur GP 05/35 23.05.2017 Syndur GP 02/35 24.05.2017 Syndur GP 01/33 26.05.2017 Syndur GP 01/35 26.05.2017 Chelmsford GP 04/26 28.05.2017 Chelmsford GP 05/26 28.05.2017 Syndur GP 05/35 02.06.2017 Syndur GP 05/33 03.06.2017 Kultahuisku GP 04/43 06.06.2017 Syndur GP 05/35 07.06.2017 Kultahuisku GP 06/43 17.06.2017 Kultahuisku GP 02/43 |
|
Päiväkirja |
|
05.04.2017 kirjoittanut Amy
Pakkasin satulahuoneessa varusteita isoon kassiin. Tänään olimme lähdössä monta päivää kestäviin kilpailuihin Wolf Sporthorsesiin melko pienellä kokoonpanolla, kolmen hevosen voimin. Kello oli kuusi aamulla, ja ulkona hämärsi vielä jonkin verran. Tallin puolelta kuului kolinaa ja heinän rouskutusta, kun tallityöntekijät laittoivat hevosia kuntoon. Tällä kertaa kilpailuihin lähtisivät Oasis, Baron ja Aria. Niiden harjat oli letitetty ja ne oli pesty jo edellisenä päivänä, mutta ne harjattiin ja niille laitettiin vielä kuljetussuojat ja ohuet loimet matkaa varten. Kannoin myös valmiiksi putsatut ja öljytyt varusteet hevosautoon, joka odotti pihalla levitetyn näköisenä, sillä lähes kaikki ovet olivat auki ja tavaraa oli niin auton sisällä kuin ulkopuolellakin.
Kun suurin osa tavaroista ja hevosten ruuista olivat autossa ja hevoset valmiita, minä ja Emily lähdimme kävelyttämään hevosia. Minulla oli kaksi hevosta ja Emilyllä yksi. Koska tällä kertaa matkassa oli rauhallisia hevosia, kävelyttäessä ja hevosten lastaamisessa ei ollut mitään ongelmia, ja pääsimme lähtemään sujuvasti aikataulussa. Matkalla istuin hevosauton etupenkillä toisen tallityöntekijän Olivian ajaessa ja Emilyn istuessa takapenkillä ja mietin tulevia ratoja. Osallistuisin kaikilla hevosilla kahteen luokkaan, ja odotin innolla pääseväni kilpailuihin. Hevoset olivat tuntuneet treeneissä todella hyviltä ja yhteistyöhaluisilta, joten odotukset niiden suhteen olivat korkealla.
Seuraavana päivänä kisapaikalle saavuttuamme kävimme ilmoittautumassa ja lähdimme kävelyttämään hevosia pitkän matkan jälkeen. Niille oli varattu omat väliaikaiset karsinat, joihin veimme ne kävelyn jälkeen. Ensimmäisenä lähtövuorossa oli Oasis, joten Emily varusti sen minulle valmiiksi ennen kuin lähdin kävelemään vielä vähän lisää sen kanssa selästä käsin. Emily ja Olivia jäivät laittamaan Baronia ja Ariaa valmiiksi.
Oasiksen verryttelyn jälkeen vaihdoin nopeasti hevosta, ja lämmittelin vielä Baronin samalla idealla kuin Oasiksen. Keskityin ruunan kanssa sen avuille saamiseen, joka ei tahtonut tuottaa tulosta Baronin ollessa melko laiskalla päällä. Kävin kaikki askellajit läpi ja pyrin pitämään hevosen aktiivisena. Pian oli aika mennä radalle, ja ohjatessani Oasiksen kentän portista sisään, mieltäni kaivoi edelleen Baronin laiskuus ja kuinka se voisi käydä meille vielä kalliiksi. Kaikkien hevosten ratojen jälkeen kaikista tyytyväisin olin Ariaan, joka lopulta voitto koko luokan. Baron jäi kauas sijoituksista, ollessaan vielä radallakin tahmea ja huonosti avuilla. Toisen luokan aloitin Baronilla, ja olin päättänyt, että nyt en antaisi hevosen olla huono. Jo verryttelyssä olin jatkanut siitä, mihin radalla jäätiin, ja vaatinut Baronia avuille ja töihin. Se parani verryttelyn aikana, mutta en tiennyt, riittäisikö se. Radalle ratsastaessani Baron tuntui terävöityvän, niin kuin se olisi viimein ymmärtänyt, missä oikein olimme ja millä asialla. Rata sujui paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, tällä kertaa Baron kuunteli ja totteli kaikkia apujani kuuliaisesti omaan tuttuun tapaansa. Suoritus riitti sijoitukseen, ja palkintojenjaossa olin niin ylpeä rautiaasta laiskimuksestani. Se tsemppasi toiselle radalle niin paljon että ansaitsi koko viikon porkkanat yhdellä kertaa.
Luokkien jatkuessa kävimme Emilyn ja Olivian kanssa taluttamassa hevosia suhteellisen pitkän lenkin, jonka jälkeen laskimme ne karsinoihinsa lepäämään loppupäiväksi. Kisat jatkuisivat vielä muutaman päivän, joten lepo olisi hevosille erittäin tärkeää. Annoimme omille hevosillemme vielä heinät ennen kuin menimme seuraamaan meneillään olevaa luokkaa.
25.04.2017 kouluvalmennus, kirjoittanut Jannica
Baronin ja Amyn kouluvalmennus oli siirretty rankkasateen vuoksi tiistai iltaan, joten kellon koittaessa kuusi siirryimme maneesiin pitämään yksityistuntia. Perusasioiden kertaamisella oli hyvä aloittaa, koska tiukan työaikataulun vuoksi ei naiselle ollut jäänyt aikaa verrytellä oria valmennusta varten. Miellyttämisenhaluinen ori työskenteli alusta asti hyvin, mutta kiinnitin huomiota siihen, että oria sai melko paljon käskeä eteenpäin. Isohko ori alkoi kyllä lämpenemisen myötä liikkumaan ihan hyvin jo eteenkin ja työskentely oli huomattavasti aktiivisempaa tehtyänne kunnon verryttelyt loppuun asti. Välikäyntien aikana keskustelimme hieman tunnin teemasta, mitään erikoista tarvetta ei kuitenkaan noussut esiin, joten päätimme tänään harjoitella hieman kaikkea, missä näkyi ongelmia vastaan tulevan tunnin kuluessa. Aloittelimme kevyesti käynti- ja raviväistöillä, joiden myötä siirryimme tekemään väistöt myös laukassa, joka sujui erittäin hyvin. Saitte hetken työskennellä myös ympyrällä laukassa, jossa katsottiin istuntaa kuntoon ja yritettiin saada laukkaan hieman takaosan työskentelyä aktiivisemmaksi ja laukkaa pyörivämmäksi sitä kautta. Vähitellen Baron alkoi myös tulla tuntumalle, kun olitte laukkailleet tarpeeksi.
Välikäyntien myötä pääsitte treenailemaan vielä siirtymisiä aktiivisemmiksi ja etenkin reagointia paremmin liikkeelle lähdössä. Sitten otimme vielä kaikenlaisia kaarevia uria, kolmikaarista sekä nelikaarista vahvistaaksemme ulkoapujen toimivuutta niin ratsastajan kuin ratsunkin kannalta. Ulkoapujen käyttöä treenattiin ja hiottiin vielä ympyrällä laukatessa hyvän aikaa molempiin suuntiin. Ne sujuivat hyvin, samoin vastalaukannostot, kunhan Amy muisti valmistella orin niihin hyvin asetuksin. Eteenpyrkimys alkoi parantua loppua kohden ja saitte ottaa vielä muutamat ravilisäykset, joiden jälkeen viimeistään reippaus alkoi näkymään työskentelyssä paremmin. Sitä hyödyksi käyttäen saitte vielä ottaa loppuverkaksi muutamia ympyröitä ja samalla asetella oria ja taipumaan rehellisesti pohkeen ympäri. Huolellisten jäähdyttelyjen jälkeen olivatkin vuorossa loppukäynnit maastoon.
28.08.2017 kirjoittanut Amy
Oli lämmin kesäilta, kun talutin Baronia kohti pienempää ratsastuskenttää. Olin laittanut sille koulusatulan, kanget ja pintelitkin, sillä päivän viimeiseen ratsastukseen piti toki panostaa. Olin ratsastanut aiemmin jo neljä hevosta, mutta Baronin ollessa kevyemmällä käytöllä kisauransa jälkeen sen ratsastus mahtui vielä päiväjärjestykseen. Saapuessamme kentälle talutin Baronin keskelle kenttää, jossa oli jakkara. Jokseenkin mukavuudenhaluisena hevosenomistajana jakkaran paikka on siellä missä sitä tarvitaan: kentällä, keskellä sitä. Kiristin satulavyötä muutaman reiän verran ja kiipesin satulaan. Pyytäessäni Baronin liikkeelle se pärskähti tyytyväisenä. Kai se aavisti, että se pääsisi vähän töihin pienen tauon jälkeen.
Muutaman kierroksen alkukäyntien jälkeen otin ohjat tuntumalle. Tuntui oudolta kävellä kenttää ympäri hevosen selässä, niin tottunut olin siihen, että usein vaihdoin ratsua lennosta hyppäämällä valmiiksi kävelytetyn hevosen selkään. Aloitin ratsastuksen normaalisti Baronia herättelemällä, vaatimalla sitä aktiiviseksi ja keskittymään työntekoon. Se oli tänään mukavan yhteistyöhaluisella tuulella, eikä sitä juurikaan tarvinnut patistaa töihin.
Jatkoin lämmittelyä ravissa. Heti alussa Baron tarjosi rentoa, mutta etenevää ja aktiivista ravia. Tein ihan perusjuttuja; temponmuunnoksia, ympyröitä ja pysähdyksiä. Baron oli kivasti avuilla, kuunteli ja käytti itseään hyvin. Koska se oli niin hyvä jo alussa, en verrytellyt kauaa vaan siirryimme melko nopeasti varsinaiseen työskentelyyn.
Tein ravissa sulkutaivutusta ensin uralla, ja sitten lävistäjällä molempiin suuntiin. Tätäkään ei tarvinnut tehdä kauaa, sillä Baron toimi niin hyvin eikä se oikeastaan tarvitse harjoitusta kouluratsastusliikkeiden kanssa. Sulkutaivutuksien jälkeen siirryin laukkaan. Aloitin kokoamalla ja pidentämällä laukkaa, ja sen jälkeen teimme sulkutaivutuksia laukassa samalla tavalla kuin ravissa. Myös laukassa taivutukset sujuivat hyvin, ja Baron malttoi koota laukkaa nopeasti ja kuuliaisesti. Ratsastus tuntui helpolta, Baron reagoi erittäin pieniin apuihin niin kuin olisin itse vain istunut kyydissä.
Laukkojen jälkeen annoin Baronin kävellä hetken vapain ohjin. Sen suu oli jo aivan kuolassa ja se venytti kaulaansa pitkälle alas. Lyhyiden välikäyntien jälkeen keräsin taas ohjat käteeni ja siirryimme raviin. Kokosin ravia ensin ihan pieneksi, ja sen jälkeen tein muutaman kerran askeleenpidennyksen pitkällä sivulla. En työstänyt ravia kauaa, vaan nostin taas laukan. Kokosin myös laukkaa ihan piruettilaukkaan asti, ja tein myös muutaman laukkapiruetin. Baron toimi kuin unelma, vain ensimmäisessä piruetissa oli pientä kiireisyyttä. Viimeisen piruetin jälkeen annoin Baronin pidentää laukkaa, ja samalla annoin sille ohjia, jotta se voisi venyttää kaulaansa eteen-alas. Siirryimme raviin ja heitin kankiohjan pois sen kaulalle. Jatkoimme ravissa matalassa muodossa hetken, molempiin suuntiin. Baron ravasi rennosti mutta silti aktiivisesti, välillä pärskien tyytyväisenä. Olin itsekin tyytyväinen, annoin Baronin siirtyä käyntiin ja taputin sitä. Kävelimme loppukäynnit kentällä pitkin ohjin, minkä jälkeen ratsastin kentän portista ulos ja kohti tallia. Osa hevosista oli laitumella, joten tarhoilla oli kummallisen tyhjää tavalliseen verrattuna. Kävelimme tarhojen välistä tallin takaovelle, ja hyppäsin alas satulasta. Talutin Baronin talliin ja riisuin siltä varusteet. Laitoin sen jalkoihin vesiletkut, jotka kylmäsivät sen jalkoja sillä aikaa, kun vein sen varusteet pois. Takaisin tullessani huomasin Baronin olevan jonkin verran hikinen, joten nappasin suihkutusletkun käteeni ja suihkutin sen kokonaan läpi. Suihkun jälkeen kuivasin sitä hikiviilalla, ja otin kylmäävät letkut sen jaloista pois. Koska aurinko paistoi edelleen, irrotin Baronin pesupaikan naruista ja talutin sen ulos. Kävin päästämässä sen laitumelle muutaman muun hevosen sekaan, ja se tallusti tyytyväisenä vesiastian kautta kavereidensa luokse.

kuvien lisenssi | virtuaalihevonen